Jonkin aikaa sitten aloitin lukemaan uudelleen Steven Eriksonin Malazan Book of the Fallen -sarjaa, ja Gardens of the Moon kieltämättä aloittaa sarjan aikamoisella rysäyksellä. Ensimmäisestä lukukerrasta en muista paljoakaan, mutta nyt, sarjan tähän mennessä julkaistut kirjat kertaalleen lukeneena, huomaan mitä vanhemmat fanit tarkoittavat puhuessaan "GotM-ilmiöstä". Joitakin kohtia lukiessa tuntuu siltä, ettei Eriksonilla GotM:ia kirjoittaessaan ollut vielä aivan hirveän tarkkaa käsitystä sarjasta kokonaisuutena, kirja tuntuu irralliselta, omalta kokonaisuudeltaan enemmänkin kuin eeppisen tarun aloituskappaleelta. Tayschrennin käyttäytyminen ja motiivit eivät valkene ainakaan meikäläiselle toisellakaan lukukerralla, ja koko Pannionin uhka lopussa tuntuu hiukan hatusta vetäistyltä.

Jotkut kohdat taas oli aivan käsittämättömän upea lukea uudelleen, nyt kun tietää hiukan enemmän kaikesta. Paranin visiitti Dragnipurissa, Tool, kaikki ohimennen-maininnat Bridgeburnerien menneisyydestä, Dassem Ultorista, Kellanvedista jne. Anomander Raken esiintyminen, Whiskeyjackin murtunut jalka ("never the right time"), Raest (jonka tapaus ensimmäisellä lukukerralla tuntui myös kovin hatustavedetyltä). Todellakin toivon, että Rallick Nom vielä pääsee takaisin kuvioihin jossain vaiheessa.

Joka tapauksessa. Jatkamme seuraavaan kirjaan - Deadhouse Gates.